lauantai 28. toukokuuta 2016

Akileija, tyräkki, minttu ja moni muu…



Tapahtui tänään klo 09.32 Kellokosken ydinkeskustassa, entisen Rituliinan edustalla: Tuli auto, tuli toinen, ilmestyi pöytä, siihen siniruutuiset liinat ja suojamuovi. Pöydälle nostettiin erilaisia kasveja. Seuraavasta autosta lisää, sorttimentti laajeni. Ohi ajaneista autoista kuikuiltiin mitä täällä tapahtuu.

Pian kymmenen jälkeen saapuivat ensimmäiset kutsun kuulleet vaihtajat taimia kantaen. Tuomisia tutkittiin innokkaasti, kirjoitettiin nimiä purkkien kylkiin ja opittiin uutta. Esiteltiin pöydän tarjontaa. Yhdessä arvailtiin nimiä joillekin, etsittiin apua netistäkin. Onneksi ohi sattui kulkemaan kasvitietäjä, joka auttoi muutaman kysymysmerkin osalta. Jokaiselle taimien vaihtajalle löytyi pöydältä jotain kotiin vietävää. Useimmilla oli pihalta paikka valmiiksi mietittynä. Osa löysi kiinnostavan kasvin tietämättä mihin sen sijoittaa.

Oli ilo huomata, että edes jotkut olivat huomanneet tapahtumamainoksemme, lähinnä facebookissa. Lehti-ilmoittelua kaivattiin (muistamme jatkossa). Tälle päivälle osui paljon muitakin tapahtumia, joten kylän raitti oli melko hiljainen. Tämä oli meille kuitenkin hyödyllinen ja kiva tapahtuma, otimme opiksikin. Ehkäpä otamme uusiksi ensi keväänä ja parannamme vielä hieman. 

Oli mahtavaa jutella kyläläisten kanssa myös marttailusta. Pöytämme ääressä kävi sekä nykyisiä että toivottavasti tulevia Kellokosken marttoja. Tavataan syksyn marttailloissa!

Kukoistavaa kesää kaikille!
Ulla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti