perjantai 17. syyskuuta 2021

Huhuu...

Edellisestä julkaisusta on kulunut luvattoman pitkä aika. Koronan myötä yhdistyksemme toimintasuunnitelmat heittivät kuperkeikkaa ja homma oli tauolla useita kuukausia. 

Viime vuonna eli 2020 pystyimme vielä tekemään jotain eli mm. betonitöitä, makrameetä ja pieniä kokkailuja (tuorepuuroja, suolaisia piirakoita). Tämän vuoden alussa reippailimme kylällä roskakävelyn merkeissä, mutta muut suunnitelmat jouduimme valitettavasti peruuttamaan. 

Nyt olemme toiveikkaita, että syksyn aikana pääsemme toteuttamaan edes joitakin suunniteltuja marttailtoja. Aloitamme varovaisesti jälleen ulkoilmassa eli kotiseutukävelyn merkeissä. Liity joukkoomme ma 20.9. klo 18 kirkon etuoven tuntumassa.


lauantai 11. tammikuuta 2020

Marttailusyksy 2019



Vaikka vuosi ehti jo vaihtua muistellaan hetki menneitä.

Aloitimme viime syyskauden kierrättämällä lukemista. Toimme mukanamme kirjoja ja lehtiä ja vaihdoimme niitä keskenämme. Toiselle turha oli toiselle jopa aarre. Kotiin oli mukavia viemisiä ja tietysti hyvä mieli, jos oli päässyt eroon jostain itselle tarpeettomasta. 

Lokakuussa opettelimme tekemään mehiläisvahakääreitä. Se oli periaatteessa helppoa, mutta tarvittavan vahan määrän opimme tietämään yrityksen ja erehdyksen kautta. Vahaa pilkottiin kangaspalan päälle pieninä paloina, sitten silitettiin leivinpaperin läpi ja lisättiin vahaa aukkopaikkoihin. Hienoja ja hyviä tuli!

Vahat laitettu, silittämistä odottamassa
Yhteisen pöydän ääressä vahan laittamista ja silittämistä

Valmiita kankaita vaikkapa eväiden kääreeksi
Marraskuussa valmistauduimme talveen ja lintujen ruokintaan. Teimme kuppeihin ja kippoihin linnunruokaa, johon laitoimme kookosrasvaa, pähkinöitä, siemeniä ja pihlajanmarjoja. Hyvin ovat maistuneet linnuille!
Joulukuussa kokoonnuimme ensimmäistä kertaa Kellokosken koulun kotitalousluokassa, jossa meillä olikin mahtavat tilat leipoa ja kokkailla mm. saaristolaisleipää, punasipulihilloketta ja kakkuja. Lähdimme marttaillan päätyttyä kotiin tuoksuvien viemisten ja hyvien reseptien kera.




Olipa taas kiva syyskausi. Olemme oppineet vuosien varrella marttailloissa monenlaisia taitoja, joista monia ainakin minä olen käyttänyt myös kotona. Tämän syksyn iltojen tuotoksista kirjat on luettu ja annettu eteenpäin, mehiläisvahakääreet ovat käytössä, linnunruokaa olen tehnyt kotona jo lisää ja saaristolaisleipää paistoin viimeksi tällä viikolla. Marttailu on mahtava juttu. Tervetuloa mukaan toimintaan!

Ulla


sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kiinalaisia kevätmuistoja

Viikot vilahtavat vauhdilla, joten blogin päivittäminen laahaa pahasti jälkijunassa. Pahoittelut siitä.

Huhtikuussa kokoonnuimme kiinalaisten tuoksujen ja makujen merkeissä. Minä (Ulla) ohjasin illan, jossa teimme kiinalaisia nyyttejä: kasviksilla täytetyt jiaozit ja kana-wontonit.

Wontoneihin käytettiin valmistaikinaa, jota saa pakastettuina arkkeina aasialaisista kaupoista. Täytteeseen tuli mm. broilerin jauhelihaa, kevätsipulia, chiliä, sitruunaa ja inkivääriä. Kun täyte oli valmis ja pyöritelty palleroiksi päästiin näpertelemään nyyttejä. Teimme näistä "mummon huivin" näköisiä. Nämä kypsennettiin höyrytysastiassa kiehuvan veden päällä.


Jiaozit tehtiin dumpling-taikinaan, johon tulee vehnäjauhoja, vettä ja suolaa. Täytteeksi tuli pieneksi silputtuja kasviksi (vesikastanjaa, valkokaalia, porkkanaa ja sipulia). Seesamiöljy toi täytteeseen huumaavan tuoksun.
Taikinasta taputeltiin pieniä lättänöitä pyörylöitä, joille laitettiin nokare täytettä. Sitten nyytti suljettiin vekittämällä reunat yhteen heltaksi.
Jiozit kypsennettiin pannulla ensin öljyssä, sitten lisättiin tilkka vettä ja annettiin kypsyä hetki kannen alla. 
Kuvassa vasemmalla wontonien kypsennyksessä käytetty kerroshöyrytin kattilan päällä ja oikealla jiaozit kypsymässä pannulla.
Illan päätteeksi maistelimme tuotoksiamme. Kasvistäytettä ja valmistaikina-arkkeja oli reilummin, joten teimme niistä vielä "kirjekuoria" (kuvassa oikealla ylärivissä).

Nyyttejä sai syödä ihan sormin, mutta tarjolla oli myös syömäpuikkoja. Halutessaan sai kastaa nyyttejä dippikastikkeeseen, jossa oli soijakastiketta, riisiviinietikkaa ja chiliöljyä.

Hyviä olivat, joten lautaset tyhjenivät joko paikalla syötynä tai kotiin vietynä.


Tämä huhtikuinen marttailta oli kevään viimeinen. Kevätkausi päättyi vapun vastaanottajaisiin, jossa olimme perinteiseen tapaan myymässä simaa ja munkkeja. Nyt on aika hengähtää marttailun osalta. Palataan uuden oppimisen ja yhdessä tekemisen pariin syksyllä.  




lauantai 9. maaliskuuta 2019

Ihan solmussa

Maaliskuun marttaillan aluksi pidimme vuosikokouksen. Mahduimme mainiosti saman pöydän ääreen, koska paikalla oli vain neljä marttaa.

Sujuvan kokouksen jälkeen aloimme opetella ns. selviytymisrannekkeiden tekemistä makramee -tekniikalla. Ideana oli punoa n. 2,5m pituinen pätkä vahvaa narua rannekkeeksi, josta se on purettavissa taas naruksi, kun ongelmatilanteesta selviäminen sitä kaipaa.

Yhdistyksemme jäsen Piia opasti meitä vaihe vaiheelta eteenpäin. Huomasimme, että solmujen tekeminen ei ehtinyt aivan selkärankaan saakka, koska kun keskittyminen välillä herpaantui (ne hyvät jutut) piti solmun teko opetella uudelleen tai purkaa sekaan livahtaneita vääränlaisia solmuja. Onneksi tarvitsi opetella vain yhdenlainen solmu ja purkaminen onnistui helposti.

Lopputulos oli kerrassaan hieno! Pari ranneketta oli kuvaa otettaessa vielä viimeistelyä vailla ja saimme kotiin mukaan harjoittelumateriaalia. Olipa kiva taas oppia jotain uutta! Ja muutenkin oli mukava ilta.

 

torstai 13. joulukuuta 2018

Suklaata ja joulukortteja

Vaikka blogin puolella on ollut viime aikoina hiljaista se ei tarkoita etteikö meillä olisi ollut toimintaa.

Marraskuussa opettelimme omin voimin raakasuklaan ja fudgen tekemistä. Ei muuta kuin reseptit käteen ja aineksiin tutustumaan. Tekeminen ei ollut vaikeaa, mutta lopputulos ei raakasuklaan osalta ehkä kuitenkaan vienyt kieltä mennessään, etenkään jos ei ollut tumman suklaan ystävä. Tällä kertaa fudge vei voiton raakasuklaasta.


Raakasuklaa jäi vaivaamaan mieltäni, joten kokeilin sitä vielä kotona, vähän eri ohjeella. Huomasin, että kaakaovoin määrä oli syytä tarkistaa sulatuksen jälkeen, koska sitä oli sitten selvästi vähemmän. Olimme siis todennäköisesti laittaneet marttaillassa suhteessa liikaa raakakaakaojauhetta ja muita aineksia. Tässä ohje teillekin:

2 dl kaakaovoita ja 1 rkl kookosöljyä sulatetaan vesihauteessa (alle 42 asteessa)
Lisää 3 rkl hunajaa (tai maun mukaan vähän enemmän)
ja lopuksi 1 dl raakakaakaojauhetta

Jos haluat sekaan "sattumia" (rusinoita, pähkinöitä, kuivattuja marjoja,...) ne voi sekoittaa mukaan tässä vaiheessa tai ne voi myös laittaa vuoan pohjalle. Kaada seos joko voipaperille vuokaan tai muffinsivuokiin (ainakin silikoniset toimivat hyvin). Anna kovettua jääkaapissa muutama tunti. Myös valmiit suklaat kannattaa säilyttää jääkaapissa. 

Fudgen ohje löytyy alla olevan linkin kautta: 
https://yhteishyva.fi/reseptit/maitosuklaafudge/recipe-3938

Joulukuussa askartelimme joulukortteja ja maistelimme glögiä ja makeita syötäviä. Askartelu tempaisi mukaansa niin, että aika tuntui loppuvan aivan kesken. Oli kiva touhuta yhteisen pöydän ääressä toinen toisillemme ideoita ja inspiraatiota jakaen.

Näiden joulukorttien myötä Kellokosken martat toivottaa kaikille blogin lukijoille oikein rauhallista / iloista / makoisaa / rentouttavaa joulua.

Terveisin, Ulla


torstai 20. syyskuuta 2018

Terveisiä kuntosali Takomolta



Syyskauden aloituksessa Kellokosken rantasaunalla päätimme, että käymme tutustumassa omalla kylällämme sijaitsevaan kuntosali Takomoon. Maanantaina 3.9 kokoontui pieni, mutta sitäkin innokkaampi saliharjoittelusta kiinnostunut porukka. Kuntosalin yrittäjä Jari Nuutinen esitteli meille salin tiloja ja toimintaa. Saimme kokeilla eri laitteita Jarin opastuksella. Lopuksi istuimme vielä nauttimaan kahvit ja ihanaa kääretorttua jonka Jarin vaimo Tuija oli leiponut.
Jari ja Tuija halusivat tarjota Kellokosken Martoille todella edullisen tutustumistarjouksen eli kuukauden kuntosalikortti vain 29 euroa! Tarjous on voimassa lokakuun 2018 loppuun saakka ja edun saa näyttämällä Kellokosken Marttojen jäsenkorttia. Lähdetäänhän kokeilemaan?

maanantai 3. syyskuuta 2018

Kellokoskipäivän tunnelmia

Osallistuimme tänäkin syksynä Kellokoskipäivään (la 1.9.). Aamulla ja alkuiltapäivästä satoi vielä vettä, mutta onneksi viimeinenkin tihku kuivui kasaan tapahtuman alettua. Meillä ei ole omaa telttaa, mutta onneksi pääsimme saman katon alle Kellokosken kehittämisverkoston kanssa. Suuri kiitos siitä heille!


Tälläkin kertaa möimme arpoja, mutta voitot painoittuivat aiempaa enemmän leipomuksiin. Ne kun eivät jää kotona nurkkiin pyörimään. Onnelliset voittajat kantoivat kotiin mm. omenapiirakkaa, kakkuja ja pikkuleipiä.

Arpamyynnin lisäksi pääsi tunnistamaan kasviksia. Osa tunnisti kaikki, osa pähkäili erityisesti fenkolia ja retikkaa. Innokkain lapsiosallistuja kävi kerta toisensa jälkeen, toisesta kerrasta eteenpäin kaikki oikein. Oikeasta ratkaisusta sai palkinnoksi omenan.  

Oli mukava nähdä pöytämme ääressä paljon iloisia kasvoja ja tarinoida sekä marttailusta että muusta. Ensi syksynä uudelleen.