keskiviikko 31. elokuuta 2016

Tunnistatko Martan?

Sadonkorjuuaika. Näin on monella muulla, jotka keväällä kylvivät siemenet ja taimet kasvamaan. Minäkin innolla tungin kasvilaatikoihini kasvamaan sipulia, avomaakurkkuja, kesäkurpitsaa, herneitä, salaattia ja ruohosipulia. Alku oli, kuten joka vuosi, innostunutta touhuamista ja hoivaamista. Kesä toi tullessaan myös muunlaisia mielenkiinnon kohteita ja kasvilaatikkoni saivat jäädä melko rauhaan. Kävin kyllä kurkkimassa etteivät "rikkaruohot" valtaa alaa ja kastelinkin aina silloin kun kesä ei muistanut. Välillä ihmettelin satoni kasvueroa ystäväni satoon. No, kyllä ne kohta alkavat kohisten kasvamaan. Joopa joo, eivät kyllä kasvaneet. Herneitä sain muutamia, olivat sentään makeita. Sipuli on vieläkin niin pientä, ettei sitä kehtaa maasta nostaa. Avomaakurkut (ne muutamat rääpäleet) mätänivät ennenkuin ehtivät edes muodostua kurkun näköisiksi. Kesäkurpitsoita ystäväni luuli minilajikkeeksi. Se kertoo varmaankin koosta jotain. Mutta hei, ruohosipuli voi hyvin ja tuuheasti! Muilta osin meidän perhe ei pääse herkuttelemaan oman maan tuotoksista, sen verran köyhää on tämän vuoden sato. 

Olenkohan ainoa Martta jota ei todellakaan tunnista Martaksi tuotoksien perusteella? "On se kumma, miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä." Että mitenköhän pieni se sato voikaan olla, jos lakkaisin yrittämästä? Vielä en kuitenkaan luovuta, ensi vuonna taas uutta taimenta penkkiin!

Sadonkorjuuterveisin Katja