sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Hei, olen Anja!



Hei!

Minä olen Anja, Kellokoskelainen noin kolmenvuosikymmenen ajan.

Marttailu aikani on huomattavasti lyhyempi. Olen liittynyt tähän upeaan liittoon, ja Kellokosken Martat ry:n vasta tämän vuoden puolella. Kellokosken Martoissa osa pitkään hallituksessa palvelleista halusi jo luopua tehtävistään, ja tämä toi hallitukseen paljon uutta verta, ja uusia tuulia. Näiden tuulien mukana pöllähdin minäkin Marttoihin, hallitukseen ja vielä hallituksen puheenjohtajaksi. On tunnustettava, että lyhyt marttailuaikani tuo hiukan paineita tähän tuoliin, mutta uskon voivani innokkuudellani paikata hiukan kokemuksen puutetta. Me hallituksessa suunnittelemme kaiken näköistä toimintaa teille jäsenille, ja muuten vaan marttailusta kiinnostuneille, kuunnellen teidän toiveitanne. Meihin voi aina olla yhteydessä kun tulee kysymyksiä, ideoita tai ihan muuten vaan!

Ollaan yhdessä pesun kestäviä Marttoja!

Keväisin terveisin, kasvimaan laidalta,
Anja Lahti
Kellokosken Marttojen puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti